|
LATAA KERTAKÄYTTÖELÄMÄKERTA-LEVY TÄSTÄ!
FACEBOOK | MIKSERI | MYSPACE | YOUTUBE
OTA YHTEYTTÄ: koiranen[at]kuuntele.com |
|
BIOGRAFIA
Kertakäyttöelämäkerta on Koirasen kesällä 2011 ilmestynyt ilmainen G-Funkin katkuinen Suomi-hiphop-julkaisu. Biisejä levyllä on 12, joista osa on vasta vastikään toteutettu, osa taas on saanut alkunsa jo vuosia sitten. Levy on lähestulkoon kokonaan Koirasen tuottama, minkä lisäksi sille on antanut ansiokkaan panoksensa myös Refu, MVEE, Sekopa ja P. Siltala sekä lisäksi myös Teemu Valtanen hienojen valokuvien muodossa.
Koiranen on 24-vuotias alunperin Oulusta kotoisin oleva räppi- ja biittimies. Nykyisin hän väsäilee musiikkia Vantaalta käsin sekä opiskelee ja on pienen Eeli-pojan isä. Tyylinä on rehellinen ja selkeä Suomi-hiphop, ja vaikutteet ammennetaan vanhemmasta Suomi-räpistä, G-Funkista sekä oman Kuuntele-poppoon musiikista. Biisit kertovat yleensä omista tuntemuksista ja tavoista tarkastella maailmaa toisinaan rennommin, toisinaan taas hieman vakavammin.
Koiranen kiinnostui hopista vuosituhannen vaihteessa Suomi-räpin uuden aallon siivittämänä. Aluksi hän teki vain biittejä muun muassa legendaarisella eJay-ohjelmalla, mutta innostui myös räppipuolesta saatuaan käsiinsä oululaisen Satakielen omakustannelevyn ja huomattuaan, ettei oman levyn tekemiseen tarvita välttämättä levy-yhtiötä tai muutakaan tuotantokoneistoa. Vuonna 2002 silloin vielä Sinfonia-nimellä Koiranen kasasi ensimmäisen levynsä Elämän suurii kysymyksii.
Vuonna 2003 Koiranen osallistui Työväen musiikkitapahtuman Yhteiskunnalliseen rap-kilpailuun Valkeakoskella ja ylsi toiseksi. Samaan aikaan työn alla oli toinen omakustanne, Sankaritarina, joka valmistui saman vuoden syksyllä. Niihin aikoihin Koiranen tutustui myös MVEE:hen ja poikien yhteistyö virisi heti. MVEE:n kautta hän kaverustui myös Sekopan, Refun ja Crimin kanssa, ja yhdessä perustettiin Doggy Records. Sen alla julkaistiin muun muassa Koirasen ja MVEE:n muodostaman Epidemicin Sana jota kannan -levy. Doggy Records vaihtui nimeksi Kuuntele noin vuotta myöhemmin.
Koko poppoon kesken tehty Kuuntele-levy julkaistiin kesällä 2006. Samalla Koiranen suunnitteli kolmatta levyään ja kirjoittikin sille biisejä, mutta suunnitelmat vaihtuivat tiuhaan, eivätkä biisit vielä tuolloin päässeet levylle asti.
Syksyllä vuonna 2009 Vantaalle muuttanut Koiranen, tuolloin Sinfis, osallistui Refun kanssa Beats and Sounds -kilpailuun Helsingissä. Tuomaristossa istunut Paleface ihmetteli, miksei Sinfis räpännyt omalla sukunimellään. Myöhemmin Sinfis vaihtuikin Koiraseksi.
Seuraavana kesänä vuonna 2010 Koiranen päätti tehdä kolmannen soololevynsä valmiiksi ennen lapsensa syntymää. Hän muokkasi Kuuntele-levyn aikoihin tehtyjä biisejä ja kirjoitti uusia seuraavan syksyn ajan. Vihdoin keväällä 2010-2011 lopulliset biisit saatiin valmiiksi, ja Kertakäyttöelämäkerta näki päivänvalon.
© Koiranen / Kuuntele. 2006-2011. Kaikki oikeudet pidätetään. Kontakti: koiranen@kuuntele.com.
